raskaus arkistot - soppaa ja sirkushuveja

SYNNYTYSKERTOMUS

Synnytyssalissa / Soppaa ja sirkushuveja

18.5.2015 MUIKUT: the syntymä

Olin joutunut jäämään osastolle lepäämään korkeiden verenpaineiden ja laskevien trombosyyttien takia torstaina. Lauantaina lääkäri teki sisätutkimuksen ja yllätyksekseni totesi, että paikat ovat sen verran kypsät että puhkaisisi kalvot, jos A-vauvan käsi ei olisi pään päällä. Sunnuntaina kätilö sanoi trombosyyttien lähteneen takaisin kasvuun ja sain sellaisen kuvan, ettei sen käynnistyksen kanssa turhia hätäillä. Kahdeltatoista pääsin kuitenkin lääkärin pakeille, joka teki nopsan tutkimuksen ja sanoi, että nähdään tunnin päästä synnytyssalissa – hän puhkaisee kalvot. KÄÄK. Soitin töissä olevalle Jaakolle ja käskin paikalle. Reilu tunti myöhemmin kätilö ja Jaakko saapuivat paikalle samalla oven avauksella ja suuntasimme kohti synnytyssalia.

 

Kello 14 lääkäri puhkaisi kalvot. Makoilin sängyllä käyrillä ja odottelin, että koska vettä alkaa valumaan. Kunnollahan ne vasta holahtivat siinä vaiheessa kun nousin seisomaan. Repesimme Jaakon kanssa nauramaan, joka aiheutti vain lapsivesien lisätulvan, joka aiheutti lähes hysteerisen naurukohtauksen ja lisää vettä jne. Synnyttäminenhän on hauskaa, luulimme tässä vaiheessa.

 

Supistukset alkoivat tihenemään ja kipeytymään melko nopeastikin, Jaakko kellotti noin kuuden minsan välein reilu minuutin kestäviä supistuksia. Kätilö kävi jossain vaiheessa kurkkaamassa tilanteen, enkä ollut auennut kolmesta sentistä vielä yhtään enempää. Yritin pyöritellä lantiotani supitusten tullessa ja Jaakko hieroi mun selkää. Jossain vaiheessa sain lämpötyynyn kipuja auttamaan ja hengittelin myös ilokaasua ehkä tunnin ajan, kunnes alkoi yrjöttämään. Yllättävän pitkään sisseilin ilman lääkitystä, mutta vuoron vaihdettua uusi kätilö jo valmisteli epiduraalia.

 

Yhdeksän aikaan illalla olin 7 senttiä auki ja sain epiduraalin. TAIVAS. Pissalle ei kätilö enää päästänyt, vaan katetroi. A-vauva ei meinannut millään laskeutua, joten ehkä tunnin verran olin polvillani sängyllä päätyyn nojaillen ja koitin supistusten aikaan puskea vauvaa alemmas. Yhdentoista maissa kätilö huomasi, että mulla olikin strepto positiivinen… Kukaan ei ollut moista mulle aiemmin kertonut – äkkiä antibiootit valumaan..

 

Puoli 12 oltiin siinä vaiheessa, että ensimmäinen vauva oli hyvissä asemissa tulossa ja ponnistusta vaille. Paikalle tuli pari lääkäriä ja hoitajaa lisää ja salissa vallinnut tyyni ilmapiiri oli sen siliän tien poissa. Sitten vaan ponnistettiin (aluksi kyljellään ja lopuksi puoli-istuvassa asennossa) ja yritettiin saada vauvoja syntymään eri vuorokausien puolella – siinä noin minuutilla epäonnistuen. A-vauvan syntymäajaksi merkittiin 00:01 ja isä pääsi leikkaamaan poikansa napanuoran. Ponnistusvaihe 30 min. Tässä vaiheessa ilmoitin, että toinen vauva saa jäädä mun mahaan – mutta se ei hoitohenkilökunnalle sopinut. B-vauva syntyi 15 minuuttia myöhemmin klo 00:16 kalvopussissaan.

 

Istukoiden irtoamisajaksi on merkitty 00:23 ja muutama ommel alapään pieniin repeämiin tarvittiin. Sain vauvat pian rinnalleni – eikä sitä tunnetta kyllä pysty mitenkään kuvailemaan. Maailman kauneimmat Muikut, meidän ihan itse tekemät.

 

Streptosekoilua lukuunottamatta synnytyksestä jäi oikein hyvät fiilikset. Vaikka siinä supistusten ollessa pahimmillaan ajatteli, ettei koskaan enää, niin nyt jo kolmen viikon jälkeen alan olemaan ihan valmis synnyttämään uudelleen. Etukäteen jännitin, miten itse suhtaudun kroppaani jälkikäteen arpineen ja repeämineen. Mutta vaikka se kuinka kuulostaa hippihöpinältä, niin sen verran voimaannuttava kokemus synnyttäminen oli kaikenkaikkiaan, että tunnen olevani kauniimpi kuin koskaan.

A-vauva / Soppaa ja sirkushuveja

B-tyttö / Soppaa ja sirksuhuveja

A-poika 2450 g, 46 cm, py 34 cm, apgar 9

B-tyttö 2390 g, 46 cm, py 32 cm, apgar 9

SAIRAALALAIFFII

isi hoitaa / Soppaa ja sirkushuveja

Sairaalassa aamupalalla / Soppaa ja sirkushuveja

sushia / Soppaa ja sirkushuveja

täti hoitaa / Soppaa ja sirkushuveja

kotiin! / Soppaa ja sirkushuveja

Kyllä meistä pidettiin hyvää huolta Naistenklinikalla. Mähän ehdin kuluttaa sairaalan lakanoita viikon päivät sitten yhteensä. Mut otettiin osastolle kohonneen verenpaineen takia torstaina, Muikkujen synnytys käynnistettiin sunnuntaina ja seuraavana torstaina pääsimme koko perhe kotiin.

Sairaalaelämä on aikamoista odottelua: milloin odotellaan labratätiä, milloin lastenlääkäriä ja edellisen ruokailun jälkeen seuraavaa ruokailua. Mutta mihinkäs siellä olisikaan kiire. Jännitystäkin piisasi, kun kotiinlähtöpunnitusta odotellessamme pärähtivät palohälyttimet soimaan. Väärä hälytys, onneksi.

Saimme perhehuoneen synnytyksen jälkeen, jossa Jaakkokin sai nukkua ja osallistua vauvojen hoitoon 24/7. Toki lähetin hänet välillä tärkeille asioille, kuten sushin tai suklaan hakuun sekä kissojen ruokintaan.

Vauvat viettivät sairaalassa siis kolme ja puoli vuorokautta äidin ja iskän rinnan päällä nukkuen. Äiti ja iskä siinä samalla opettelivat vaipanvaihtoa, pukemista ja pesemistä – jostain selkärangasta ne taidot tulivat vallan helposti. Muikkujen painot lähtivät ensimmäisen vuorokauden normaalin notkahduksen jälkeen hienosti nousuun lisämaidon ansiosta, sokerit pysyivät hyvinä ja bilirubiiniarvot melko kaukana sinivalohoitorajasta. Reippaat pienet tirriäiset.

Mutta oma koti. Ei ole parempaa. Täällä on vihdoin mammakin saanut vähän nukuttua, sairaalassa kun tuntui aina joku kätilö tai labratäti paukkaavan ovesta sisään heti silmät ummistettua. Mistä ne arvaskin.

Sellasen virheen tein, että nappasin mukaani kotiin vanhemmiltani saadun kukkakimpun. Se kuulemma tarkoittaa, että palaamme takaisin. En siis taidakaan laittaa vielä mammapöksyjä myyntiin…

HE OVAT TÄÄLLÄ!

Vastasyntyneet / Soppaa ja sirkushuveja

Äiti ja poika / Soppaa ja sirkushuveja

Isä ja tytär / Soppaa ja sirkushuveja

Muikku A / Soppaa ja sirkushuveja

Muikut / Soppaa ja sirkushuveja

18.5.2015

isoveli 46 cm / 2450 g

pikkusisko 46 cm / 2390 g

KIRJE MUIKUILLE

Heippa Muikut!

Te olette vielä äidin masussa möyrimässä, mutta ihan kohta löydätte tienne tavalla tai toisella tänne suureen maailmaan. Odotan tapaamistanne kovin, ensimmäisiä rääkäisyjänne ja sitä kun tarraatte sormeeni pienillä kourillanne. Odotan isänne reaktiota kun hän saa teidät ensi kertaa syliinsä. Isänne, joka vielä minuakin malttamattomampana odottaa tapaamistanne.

Mutta myönnän, että mua myös pelottaa ihan hirmuisesti. Ei suinkaan teidän maailmaan saattaminen, se itse synnyttäminen, vaan se suuri vastuu äitinänne olosta. Teidät on ollut niin helppo pitää turvassa sisälläni, mutta miten suojelenkaan teitä kaikelta maailman pahalta, kun napanuora katkaistaan? Miten voisin säästää teidät kaikelta kivulta ja surulta, jota elämä väistämättä eteen jossain vaiheessa heittelee? Kuinka olla hyvä ja tasa-arvoinen äiti? Kuinka kasvattaa teistä tasapainoisia, persoonallisia ja kilttejä ihmisiä? Onneksi emme joudu tämän tehtävän eteen yksinämme, vaan tukenamme on joukko upeita tyyppejä. Teillä on ihanat isovanhemmat, joukko mahtavia setiä ja tätejä ja toivottavasti maailman parhaat ”kummit”, puhumattakaan kaikista muista elämässämme olevista ja tulevista ihmisistä.

Mitkäköhän piirteet te olette perineet minulta ja mitkä Jaakolta.. Pysyyköhän tempperamenttinne samanlaisina kuin olen mahassa teitä oppinut tuntemaan? On niin paljon kysymyksiä, joihin ihan pian saa vastauksen.

Äiti ja isi rakastaa teitä maailman eniten jo nyt. Kohta me kohtaamme oikeassa maailmassa. Toivottavasti kaikki menee hyvin meillä nyt ja aina.

Tilaa päivitykset sähköpostiin!

Liity 8 tilaajien joukkoon

bloglovin:
Hannan soppa
klikkaa tästä ruokablogiini!
.