HEI HEI HEINÄKUU! - soppaa ja sirkushuveja

HEI HEI HEINÄKUU!

Elokuu on jo pitkällä ja vihdoin olemme saaneet nauttia edes hitusen kesäisistä säistä. Muikuillakin on olleet jo kohta pieniksi käyvät shortsiasut muutaman kerran päällä ja vaunukopista on saanut viimeinkin ottaa suojapeitteet veks.

Heinäkuu mennä suhahti yhdessä hujauksessa, mutta nyt jälkikäteen mietittynä ehdimme kyllä tehdä kaikenmoista. Vietimme paljon aikaa mummolassa, eli minun lapsuudenkodissani. Siellä Jaakko teki ison urakan saunaremontin muodossa: vanhan pihasaunan lattia ja lauteet pistettiin uusiksi. Seuraavaksi vuorossa on saunan pukuhuone, mutta se saattaa jäädä ensi kesän projektiksi.

Kävimme myös mökillä Etelä-Savossa. Säät eivät mitenkään suosineet, mutta grilliruokaa syötiin ja saunasta uskaltauduttiin järveen kastautumaan. Juoksevaa vettä ei mökille tule, mutta emme kokeneet sen olevan ongelma vauvojen kanssa mökkeillessä. Puhdistuspyyhkeet olivat kovassa käytössä ja saunasta sai lämmintä vettä. Ensi kesäksi pitääkin miettiä vähän uusia sisustusratkaisuja saunamökin yhteydessä olevaan nukkumistupaamme, kerrossänky taitaa olla järkevin ratkaisu kasvavia Muikkuja ajatellen.

Heinäkuuhun mahtui myös Jaakon tädin ja mummon yhteissynttärit, illanviettoja kavereiden kanssa, kilometritolkulla vaunukävelyitä ja ihania iltoja sohvalla Jaakon kainalossa maaten tv-elokuvaa tuijotellen Muikkujen unista tuhinaa kuunnellen.

Neiti Muikku / Soppaa ja sirkushuveja

mökillä / Soppaa ja sirkushuveja

Herra Muikku / Soppaa ja sirkushuveja

Herra Muikku / Soppaa ja sirkushuveja

Herra Muikku / Soppaa ja sirkushuveja

Sauna / Soppaa ja sirkushuveja

Neiti Muikku / Soppaa ja sirkushuveja

Herra Muikku / Soppaa ja sirkushuveja

Riippukeinussa / Soppaa ja sirkushuveja

Neiti Muikku / Soppaa ja sirkushuveja

 

Kiitos ihana heinäkuu.. Miten tämä aika meneekin näin perkuleen nopiaan?

2 Kommentit
  • Kaisa sanoo:

    Täällä kovasti odotellaan milloin oma pikkuinen saapuisi maailmaan ja on ihana lueskella teidän arkikuulumisia :) pakko vielä todeta asia jota monesti olen miettinyt, että teidän muikut on aina puettu niiiiin somasti!

    • Hanna sanoo:

      Kiitos Kaisa, ihana kommentti! Tsemppiä loppumetreille, kohta on käärö sylissä <3

Tilaa päivitykset sähköpostiin!

Liity 9 tilaajien joukkoon

bloglovin:
Hannan soppa
klikkaa tästä ruokablogiini!
.