POLTTARIPUIJAUS - soppaa ja sirkushuveja

POLTTARIPUIJAUS

Sain pari viikkoa sitten viestin Jaakon parhaalta ystävältä. He halusivat pitää sulhaselle pienet polttarit ja kaipasivat apuani yllätyksen järjestämiseen ja työvuorolistan vakoiluun. The päivä oli eilen lauantaina, mutta ihan helpoksi tätä polttarisalailua ei tuleva aviomieheni tehnyt. Tyyppi oli nimittäin kuin tulisilla hiilillä koko viikon: milloin suunnitteli viikonloppureissua mun vanhemmille Kouvolaan, milloin kertoi ottavansa ylitöitä lauantaille ja sunnuntaille. Yritin taivutella pitämään vapaan viikonlopun vedoten viimeisen naimattomaan viikonloppuun ja pakkaamishommiakin pitää tehdä ja hääkakkua mennä maistamaan ja ties mitä.

Lopulta lauantaimme hurahti Streat Helsinki -tapahtumassa, jonka jälkeen sovimme ottavamme päikkärit ja lähtevämme sitten saunomaan Jaakon vanhemmille. Ovikello soi viideltä ja vasta herännyt Jaakko epäili siellä olevan postinjakajan. Ilme oli aika hyvä, kun kundit änkesivät sisään skumppapullon kanssa ja komensivat kaivamaan jostain kauluspaidan, krakan ja pikkutakin. Itse myhäilin tyytyväisenä pyjamahousuissani ja suunnitelin jo tekeväni voileivän ja meneväni vähän lepäilemään – tytöt olivat luvanneet tulla illalla pakkailemaan seurakseni. Vaan eihän se meikäläisenkään ilta sitten ihan niin mennyt. Käteeni nimittäin lykättiin seuraavanlainen viesti:

polttarit / Soppaa ja sirkushuveja

Suhteellisen riskaabelia antaa hormonihuuruiselle naiselle vain puoli tuntia aikaa valmistautumiseen. Ensimmäinen vartti meni huutoitkua vastaan taistellessa ja toinen vartti vaatekaappia myllätessä. Kun kaikki vaatteet on liian pieniä ja rumia ja tyhmiä. Ja naamakin kampaamatta ja tukka takussa. Kadulla tosiaan taksi kuitenkin odotti NEITI Hanna Pilli-Sihvolaa ja kyyditsi  tulevan rouvan hotelli Tornille, jonka ovella pari tuttua naamaa odottelikin virnistellen.

Lehtikuohu. Polttarit / Soppaa ja sirkushuveja

Polttarit / Soppaa ja sirkushuveja

Polttarit / Soppaa ja sirkushuveja

Polttarit / Soppaa ja sirkushuveja

Polttarit / Soppaa ja sirkushuveja

Tornin Ateljee Barista löytyikin sitten vielä pari ihanaa naista lisää. Alkuillan ohjelmaan kuului kuohuvaa juomaa (minulle Lehtikuohua), iloista jutustelua ja virallisena ohjelmanumerona saippuakuplien voimin taivaan tuuliin puhalletut eksät. Bye bye vaan. Nautimme vielä cocktailit baarissa ennen ”pakkaamaan” lähtöä.

Passio, polttarit / Soppaa ja sirkushuveja

Arvasittekin varmaan, että enhän mä minnekään pakkaamaan päässyt. Vaan yhteen tämän hetken suosikkiravintolaani illalliselle. Passiossa kilistelimme tuleville häille vielä kerran ja nautimme kertakaikkisen fantastisen kolmen ruokalajin dinnerin keittiön tervehdyksineen ja etujälkiruokineen. Kuten edelliskerrallakin kyseisessä ravintolassa, maistui ruoassa rakkaus, joka sen tekemiseen oli laitettu. Toinen toistaan upeampia makuja.

Parin tunnin ruokailun jälkeen tämä mamma kaipasikin jo kotiin ja vällyjen väliin, joten villimmät polttaripartyilyt piti jättää aikaan jälkeen lasten syntymän. Aika onnellisena naisena sitä sänkyyn lopulta kaatuikin, kiitos rakkaat ystävät ja elämäni naiset! Ihan totaalinen yllätys ja ihana ilta.

..Niin ja tulihan se sulhokin sieltä melko ajoissa kotiin äänekkään hikan saattelemana. Aamulla keittiön lattia lainehti kissannaksuja, Jaakko kun oli antanut vielä vähän iltapalaa Kertulle ennen sänkyyn kömpimistä..

Tilaa päivitykset sähköpostiin!

Liity 7 tilaajien joukkoon

bloglovin:
Hannan soppa
klikkaa tästä ruokablogiini!
.