SAAKO ÄITI KÄYDÄ ULKONA? - soppaa ja sirkushuveja

SAAKO ÄITI KÄYDÄ ULKONA?

Kyllä minä sunnuntaiaamulla mieleni pahoitin, kun kuulin miten äititoveria oli viihteellä käymisestä moitittu ja hänen äitiyttään ruodittu. Päin naamaa sanottu, ettei ole soveliasta. Selän takana jopa lastensuojeluilmoituksesta puhuttu.


Itse en ole aina tiennyt haluavani lapsia. Osittain juuri sen takia, että nautin niin suunnattomasti siitä vapaasta ja villistä citysinkun elämästä, johon kuului ravintoloissa käyminen, matkustelu ja kosteat illanvietot. Olin liian monta kertaa todistanut vierestä sen, miten raskaana olevat kaverit yksi toisensa jälkeen ensin sanoivat, että heidän elämänsä ei tulisi muuttumaan ja sitten kuitenkin jumahtivat lapsen kanssa kotiin. Minua pelotti, että niin kävisi meikäläisellekin. Että unohtaisin kokonaan itseni ja eläisin vain lapsilleni.

Sitten tapasin Jaakon ja loput tiedättekin. Tehtiin vauvoja ja mentiin naimisiin. Muutettiin lähestulkoon landelle ja vielä landemmalle muuttamisesta haaveillaan. Ja tottakai elämäni on muuttunut. Ihan todella radikaalisti. Voisin helposti pesiä vauvojeni kanssa 24/7 neljän seinän sisällä, mutta onneksi minulla on ihana mies joka välillä repii minut vauvakuplastani ja pakottaa tekemään omia juttujani. Niitä juttuja, joita rakastan ja joista nautin – jotka vain unohtuvat siinä puklunhajuisessa onnelassani. Ne jutut auttavat jaksamaan arkea ja tekevät minusta paremman äidin lapsilleni. Oli se sitten pari tuntia omaa aikaa tietokoneen äärellä tai kavereiden kanssa viinilasillisella käyminen, niin se on arvokasta. Eikä sitä sovi kenenkään  ulkopuolisen arvosteleman.


Olin ensimmäisen kerran poissa Muikkujen luota heidän ollessa pariviikkoisia. Kävin yhden ravintolan uuden menun lanseeraustilaisuudessa, join kaksi cocktailia ja juttelin tuttavien kanssa. Lähdin kotiin puoli tuntia ennen tilaisuuden loppumista, koska mulla oli ikävä mun vauvoja (ja koska tissini tuntuivat ihan kohta räjähtävän). Isä oli sillä aikaa vaihtanut vaipat ja syöttänyt lapset, vauvat nukkuivat tyytyväisinä kotiin tullessani.

Meillä on onneksi Jaakon kanssa yhteinen näkemys siitä, että molemmat kaipaamme yhä omaa aikaa ja sitä toisillemme suomme. Yhdessä olemme lapset tehneet ja yhdessä ne myös hoidamme. En voi ymmärtää niitä äitejä, ketkä eivät luota lastaan edes isän hoitoon. Enkä isiä, jotka eivät lapsiaan halua (tai vaadi saada) hoitaa.


Kenelläkään ei ole oikeutta arvostella äidin ulkona käymistä, ellei kyseessä ole oikeasti huolestuttava käytös – ja silloinkin toivottavasti lähipiiri ottaa asian hoidettavakseen eikä hyvänpäivän tuttujen tarvitse asiaa selän takana puida. Kaikenlaista selän takana puimista nyt voisi kaikki välttää muutenkin. Mikä siinä onkin, että äidit tuntuvat olevan niitä toistensa pahimpia solvaajia – yhtä köyttähän tässä pitäisi vetää! On kaikkien etu, että äitikin pääsee tuulettumaan aika ajoin, oli se sitten baarissa tai herranjestas jumalanpalveluksessa käymistä.

Isän kaljalla käymisiä ja kalastusreissuja ei kukaan soimaa – miksi sitten äidin?

25 Kommentit
  • Anna sanoo:

    ”baarissa tai herranjestas jumalanpalveluksessa” :D

    Totta joka sana! Ja erityisen totta tuo, että on hyvä, että joku toinenkin välillä patistaa pois sieltä kuplasta oman ajan pariin. Sitä ei osaa edes kaivata, mutta sitten kun on käynyt edes vähän edes jossain, vaikutuksen kyllä huomaa. Mulle neuvola ”määräsi” oman ajan ottamista, ja kun en keksinyt, mitä olisin tehnyt, läksin vaan pyörällä naapurikaupunginosan kirjastoon :D Ai että, muistelen vieläkin miten virkistävä olo siitä tuli :D :D

    • Hanna sanoo:

      Taas sun kommentti oli kadonnut spämmikorin syövereihin – hitto!
      Mutta kyllä se vaan virkistää ja kotiin on niin ihana tulla kun tietää, että pienet siellä odottaa <3

  • Janna sanoo:

    Peukku! Näiden juttujen tulisi olla itsestäänselvyyksiä, siis että lapset hoidetaan yhdessä ja kummallakin on yhtäläiset oikeudet toteuttaa itseään myös ollessaan vanhempia. En voi uskoa, että joku vielä kehtaa arvostella kotoa poistumista. Suorastaan puistattavaa.

  • Irkku sanoo:

    Just noin! Vaikka on äiti, ei saa unohtaa itseään, ystäviään, tuttujaan ja muuta elämää. Toimin samoin silloin muinoin. Äitiys nostaa esille konservatiiviset asenteet. Kannattaa varoa! (Tämä oli tarkoitettu sun lukijoille.) Lapset on tehty yhdessä ja ne hoidetaan yhdessä. Muistathan, että mä lähdin yliopisto-opintoihin (kotiäitivuosien jälkeen), kun meidän lapset oli 7, 4 ja 1 v. Olin mä sitä ennenkin käynyt myös hummaamassa, mutta nyt vietin toisinaan riehakasta opiskelijaelämää. Kivaa oli ja avioliittomme kesti sen. Viimeinen vauva syntyi graduvaiheessa. Olemme edelleen onnellisesti naimisissa!

    Kaikkea hyvää sulle, Jaakolle ja muikuille!

    • Hanna sanoo:

      Kiitos Irkku. Ja niin se menee, tekee miten vain, niin aina tekee jonkun mielestä väärin. Susta on hyvä ottaa vähän esimerkkiä :)

  • Hyvä teksti! Jokaisen äidin pitäisi pitää kiinni omista jutuista, oli ne sitten ulkona käynti tai kirjan lukeminen ihan rauhassa jne. Itse aloin käydä salilla pojan ollessa kolmeviikkoinen ja tein muutenkin juttuja yksin omassa rauhassa, mutta jostain syystä nyt on jo pitkään ollut toisin enkä oikein itsekään tiedä miksi… Tekisi hyvää :D

    • Hanna sanoo:

      Kiitos Hanna. Meehän salille tai tee jotain muuta omaa juttua – jos yhtään siltä tuntuu :)

  • Mere sanoo:

    NO NIINPÄ!
    Mäkin kävin viime kesänä peräti kahtena viikonloppuna peräkkäin ulkona, ja lähdin kun lapset olivat jo nukkumassa. Sain sitten myöhemmin kuulla, kun joku puolituttu oli selittänyt yhteiselle tutullemme, miten olen KOKO AJAN ryyppäämässä. Jos päivitän instagramissa olevani ulkona, sehän tarkoittaa automaattisesti, että olen surkea äiti ja vetämässä hirveitä kännejä. Kyllä.

    • Hanna sanoo:

      Senkin rebel :D Kyllähän kaks PERÄKKÄISTÄ viikonloppua jo lasketaan KOKO AJAKSI. Tsiisus. Voihan ihmiset…

  • Nelli sanoo:

    Hyvin kirjoitettu! Olen ihan samaa mieltä, että kyllä äitikin tarvitsee toisinaan sitä omaa aikaa, siinä missä isällekin se suodaan! Sehän on loppuviimein vain kaikkien parhaaksi, kun äitikin voi hyvin ja jaksaa :) mun vauva on kohta 6 viikkoa, mutta pakko myöntää, että vielä en ole raaskinut lähteä yksin pois vauvan luota :’D isään kyllä luotan täysin, että siitä ei ole kyse, tuntuu vaan itsestä niin oudolta olla vauvasta erossa… Mutta ehkäpä mäkin nyt kohta otan itseäni niskasta kiinni, ja varaan vihdoin sen kampaaja-ajan ja menen sinne ihan yksin!

    • Hanna sanoo:

      No mutta – sä lähdet yksin pois hetkeksi vauvan luota sitten kun on sulle oikea hetki :) Kunhan pidät omasta jaksamisesta ja mielenterveydestä kiinni! Kampaaja kuulostaa hyvältä, se kun on vielä vähän sellainen itsensä hemmotteluhomma!

  • sauvajyvänen sanoo:

    Ymmärtämättömyys satuttaa ja harmittaa puolin ja toisin, äitiys on niin herkkä asia. Sellainen äiti, joka ei ole ihan onnistunut parinvalinnassa, tai jonka miehen käytös yllättääkin hormonimyrskyssään pyörivän äidin, kokee entistä enemmän huonommuutta siitä, että hänelle muistutetaan jatkuvasti että ”kyllähän kaikkien miehien pitää osallistua vauvanhoitoon” tai jotain muuta sellaista. Eli koitetaan ymmärtää myös ei niin-kovin-onnekkaita-äitejä, ja vaikka joskus tarjota vähän sympatiaa sen sijaan, että mollataan/muistutetaan entisestään, että ei mennyt elämässä kaikki ihan nappiin.

    Ja kyllä, äiti saa käydä ulkona edelleenkin, sen kyttäilyn ja arvostelun voisi jättää kokonaan pois.

    • Hanna sanoo:

      Oot ihan oikeassa, eikä tarkoitukseni ollut tietenkään mollata ketään. Jokaisella on omat kuvionsa ja joskus käy myös ns. paska säkä.
      Pointtihan tässä ei ollutkaan se miesten osallistuminen, vaan nimenomaan se ulkona käyvien äitien arvosteleminen.

  • Piia sanoo:

    Oikein hyvä kirjoitus! Mä olen elänyt kolmenlaisen vauva-ajan. Ensimmäisen kanssa lähdin tuulettumaan, kun vauva oli 4 kk ja nautin joka hetki. Toisen kanssa pääsin ekaa kertaa ihmisten ilmoille vasta kun vauva oli 10 kk ja samantien olinkin kaksi yötä pois kotoa. Tein itsestäni korvaamattoman ja sain burnoutin. Kolmannen kanssa olen antanut kaikkien hoitaa vauvaa, jotka vaan suinki ovat halunneet. Toistaiseksi olen silti käynyt vaan yhden kerran terdellä kavereiden kanssa. Vauva on nyt 5kk. Kolmannen kanssa olen vähiten uupunut, koska mun asenne on ihan eri. En ole korvaamaton vaan vauvalla on kaksi tasapainoista ja hyvinvoivaa vanhempaa.

    • Hanna sanoo:

      Kyllähän tuo jälkimmäinen tilanne on se ideaali useimmiten :) Eikä se mikään pakko ole ulkoa käydä – lohdullistahan on jo tietää että se on mahdollista niin halutessaan.

  • Vastaan kysymykseesi: Ei. Kukaan ei liiku mihinkään, ennen kuin minäkin pääsen johonkin. Hah! :D

    Meidän esikoinen oli jo muutamaviikoisena aivan taitava isin hoidossa olija, mutta tämä kuopus, oi tämä kuopus… se ei vaan halua olla ikinä ilman minua. On yritetty, mutta ei. Ei edes lenkille kunnolla pääse aina. Eikä sitä raukkaparkaa voi väkisin itkettää, kun ei se vaan rauhoitu ilman minua. Me ollaan nyt vaan niin symbioosissa näemmä, eikä siihen ole muiden tulevan, edes isin. On niin yksilöllisiä juttuja nämä, näemmä. Blääh ja nyyh. Kattellaa sit joskus syssymmällä. Minunkin aikani vielä tulee.

    Mutta siihen asti. Saako äiti käydä ulkona? – Ei. Jos minun vauvalta kysytään. :D

    • Hanna sanoo:

      Voi eiii Laura! Neitokainen on vaativa tapaus jo vauvana – millanenkohan teini siitä tulee :O Mut hei, silloin ainakin pääset sinäkin jo ulos! Hali.

  • Riikka sanoo:

    Käännän tän päälaelleen: ei pidä tuomita myöskään sitä jos äitiyden (tai vaan vanhenemisen?) myötä ei enää yhtään kaipaa sinne viihteelle. Että viihtyy siellä kotikuplassa. Mutta joo, kärjistin nyt hiukan, en tarkoittanut että tuomitsetkaan ja olen kyllä kanssasi kirjoittamastasi samaa mieltä. t. nimimerkki baarit EVVK

    • Hanna sanoo:

      No tiiätkö Riikka, ei muakaan kiinnosta yhtään baareissa riekkuminen – mut se, että siellä käynnistä tuomitaan meitä tavallisia ja lapsistaan huoltapitäviä äitejä sieppaa ja kovasti. You know :)

  • Mariaana sanoo:

    Kaikista maailman kaupungeista Amsterdamissa kuulin vastaantulijoiden päivittelevän, kun eilen iltapäivällä kärryttelin vanhankaupungin laidalla ”en kyllä toisi vauvaa tänne”. Niin, olinhan alle sadan metrin päässä punaisten lyhtyjen alueesta. Mutta hähääh, vastaantulijat eivät tienneet, että etsin sieltä yhtä tiettyä panimoravintolaa mennäkseni pienelle oluelle lapsen kanssa. Hui.

    Tänään vuoden ikäinen joutui jo toista kertaa elämässään olutfestivaaleille, ja muutamaan panimoonkin hän on päässyt. Mutta olenkin sellainen äiti, joka ei osaa erottaa työtä ja huvia toisistaan.

    Ulkona käymiseen olemme lähinnä soveltaneet samaa taktiikkaa kuin ennen lastakin: istumme mieluiten illallisella, ja siellä lapsi voi luontevasti olla mukana.

    • Hanna sanoo:

      Nyt täytyy myöntää, että juurikin sua olen pitänyt vähän niinkuin esikuvana tässä vauvahommassa sen suhteen, että kyllähän sen beibin kanssa voi tehdä just samoja juttuja kuin aina ennenkin. Meilläkin oli Muikut mukana SOPP:issa ja toivon mukaan jatkossa päästään käymään ravintoloissakin heidän kanssaan edes silloin tällöin :)

      • Hoo sanoo:

        Täällä ilmoittautuu myös yksi tuore äiti, joka on ulkoillut lähes entiseen tapaan – vauvan kanssa. Vielä ei ole ajettu pois yhdeltäkään terassilta, ravintolasta eikä pubistakaan. :) Erona entiseen se, että kulkuneuvona oma auto ja alkoholin käyttö tietty sen mukaista.

        • Hanna sanoo:

          Juurikin näin :)
          Sitten kun vielä sais tän suomalaisen kulttuurin muuttumaan niin, ettei lapsen kanssa terassilla käyvää äitiä katseltaisi nenän vartta pitkin.

          • Hoo sanoo:

            Toinen ero on se, että käydään yleensä lounastamassa illallisten sijaan (tyttynä käy yöunille klo 20). Ehkä siksi olen onnistunut välttymään niiltä pahoilta katseilta. :)

Tilaa päivitykset sähköpostiin!

Liity 9 tilaajien joukkoon

bloglovin:
Hannan soppa
klikkaa tästä ruokablogiini!
.