VÄHIIN KÄY ENNEN KUIN LOPPUU.. - soppaa ja sirkushuveja

VÄHIIN KÄY ENNEN KUIN LOPPUU..

..Hoitovapaa nimittäin. Maanantaina alkaa uusi ja ihmeellinen arki, kun aloitan uudessa työssä ja Jaakko jää lasten kanssa kotiin. Siis ylihuomenna! Ihan kreisiä.

Teen aika pehmeän laskun työelämään tekemällä vain kolme päivää viikossa vuoden loppuun asti. Näin aikaa jää reilusti perheelle ja bloggaamiselle ja kaikki ehdimme rauhassa tottua uudenlaiseen tilanteeseen.

Koko tätä uutta kuviota on vielä jotenkin vaikea edes tajuta.. Työpaikka sijaitsee Helsingissä, joten työmatkojen parissa vierähtää tovi, jos toinenkin. Otetaan se sen kuuluisan oman ajan kannalta. On kuitenkin niin ihanaa palata ihmisten ilmoille ja ”oikeisiin” töihin. Kovasti tätä ratkaisua punnittiin ennen työn vastaanottamista ja lopulta vaakakupissa painoi eniten Jaakon kommentti ”ota se työ, jotta pysyt järjissäs”. Olen rakastanut jokaista hetkeä kotona lasten kanssa, mutta valehtelisin, jos sanoisin etten ole paitsi hieman haikeana, myös äärimmäisen innoissani palaamassa työelämään. Kotona lasten kanssa olossa on omat ihanat puolensa, mutta kaipaan aikuisten ihmisten seuraa ja ammatillista kehittymistä. Ja myös Helsinkiä. Jaakolle tekee myös hyvää olla hetki kotona Muikkujen kanssa. Isä-lapsisuhteet varmasti vahvistuvat entisestään ja veikkaan, että kolmikolla tulee olemaan superhauskaa yhdessä.

Semmoiset uudet kuviot siis täällä tiedossa. Jännittää, innostuttaa, kauhistuttaa, kaihertaa ja riemastuttaa. Mutta hyvä tästä tulee!

6 Kommentit
  • Noora sanoo:

    Varmasti hyvä valinta vieläpä tuo pehmeä lasku työelämään :) Mielenkiintoista, innostavaa ensimmäistä työpäivää sitten ylihuomenna! :)

  • Oi siitä tulee just hyvä ellei jopa täydellinen :) Kolmesti viikossa töitä on mun kokemuksen mukaan ihan todella toimiva juttu just ton takia, että saat tehdä töitä mutta myös olla kotona ja ehdit tehä vähän muitakin omia juttuja. Mä itsekin kaipaan jotain omaa (blogia, töitä, opiskelua yms) tähän kotihomman lisäksi niin näiden muksujenkin kanssa jaksaa puuhastaa paremmin :)

    • Hanna sanoo:

      Jees, eiköhän siitä hyvä tule :) Kyllä sitä omaa aikaa vaan kaipaa, jotta voisi olla paras mahdollinen äiti!

  • Jael sanoo:

    Onnea uuteen työhön Hanna,ja helppoa työhönpaluuta.

Tilaa päivitykset sähköpostiin!

Liity 9 tilaajien joukkoon

bloglovin:
Hannan soppa
klikkaa tästä ruokablogiini!
.