VAUVAT FESTAREILLA - YAY OR NAY? - soppaa ja sirkushuveja

VAUVAT FESTAREILLA – YAY OR NAY?



Kävipä niin, että pienen lapsen vanhemmat päättivät lähteä viettämään lauantai-iltaa musiikkifestareille. Nappasivat vauvan Manducaan, matkustivat junalla Turusta Helsinkiin ja vaihtoivat pääsylippunsa rannekkeeseen ennen festarialueelle menoa. Turvamies kuitenkin käännytti perheen kannoillaan, sillä tapahtuma on k-18. Perhe pahoitti mielensä ja soitti iltapäivälehteen. Kohu oli valmis.

Kävipä niin, että sadat pienten lasten vanhemmat päättivät lähteä viettämään sunnuntaipäivää musiikkifestareille. Nappasivat kaikki lapsensa kantoreppuihin ja rattaisiin ja matkustivat kuka mistäkin Helsinkiin. Viettivät hauskan päivän festivaaleilla tanssien, herkutellen ja lapsille suunnatusta ohjelmasta nauttien.

Hassua sinänsä, että kyseessä on yhdet ja samat festarit: viime viikonloppuna Suvilahdessa juhlitut Flow Festivalit. Tilaisuus on kielletty alle 18-vuotiailta sunnuntaita klo 14-17 lukuunottamatta. Sunnuntaina päivällä alle 10-vuotiaat saavat tulla festarialueelle lipun omistavan aikuisen seurassa. Lapsille on järjestetty omaa ohjelmaa ja portilla jaetaan korvatulppia mikäli omat ovat unohtuneet kotiin.

Minä juhlin festareilla koko viikonlopun eikä mielen viereenkään tullut ajatusta tuoda vauvoja paikan päälle sunnuntaipäivää lukuunottamatta, jolloin pörräsimme alueella koko perheen voimin. Flow on toki suht rauhallinen festivaali, jossa ei rähinöitä näy, mutta kyseessä on kuitenkin iso tapahtuma, jossa on tuhansia ja tuhansia ihmisiä pakkautuneena melko pienelle alueelle. Ihmiset ovat humalassa, rööki palaa vähän joka puolella eikä tungokselta voi välttyä. Myös melu on aikamoinen, aikuisillakin pitäisi olla Peltorit korvilla. Mitä jos joku olisi töytäissyt äidin vauvoineen kumoon? Tai taapero olisi eksynyt vanhemmistaan väenpaljoudessa? Ketä olisi osoitettu syyttävällä sormella? Niinpä: festivaalin järjestäjiä.

Turkulaisperheen portilta käännyttämisessä ei missään nimessä ollut kyse lapsivihasta, vaan ennemminkin lastensuojelusta. Festivaali on määritellyt ikärajan, eikä silloin alaikäiset pääse paikalle vanhempienkaan seurassa. Mielestäni on ihan turhanpäiväistä vedota vanhempien päätäntävaltaan ja harkintaan, meitä kun valitettavasti on vähän joka junaan. Säännöt ovat sääntöjä ja ne on syytä lukea ennen tällaisiin tapahtumiin osallistumista. Ei sinne alueelle saa myöskään viedä sateenvarjoa, lemmikkieläintä, omia juomia taikka järjestelmäkameraa. Ne voi kuitenkin jättää narikkaan. Vauvaa ei. Ei kyllä ehkä sitä lemmikkiäkään.

Suomessa kyllä piisaa tapahtumia minne saa mennä lasten kanssa. Ja saahan Flow:hunkin mennä – kunhan menee määriteltynä aikana. Joskus tekee sitäpaitsi ihan hyvää viedä lapsi hoitoon ja lähteä tuulettumaan aikuisseurassa. Toinen hyvä vaihtoehto on jäädä kotiin.

4 Kommentit
  • Mimmu sanoo:

    Meillä käytiin samaa keskustelua aiemmin kesällä paikallisten festivaalien suhteen. Aiempina vuosina ikärajoja ei ole ollut tuonne ja päivisin on ollut nimenomaan lapsille suunnattua ohjelmaa. Tänä vuonna julisteissa lukikin k-18, minkä minä ja pari ystävääni tulkitsimme, ettei lapsia, minkään ikäisiä, alueelle huolita. Yllättäin tuo merkintä tarkoittikin, että vanhempien seurassa voivat alle kymmenenvuotiaat tulla mukaan, ja sillä tarkoitettiin ettei paikalle haluta teini-ikäisiä. Vaikka itse kuljetan lapsiani mukanani sujuvasti Ateneumista sushibaariin, en koe että joka paikkaan tarvisi lastenkaan päästä, ei varsinkaan selvästi aikuisille suunnatuille festareille tai esim. baareihin. Alkukesän kokemuksen johdosta minua ei kuitenkaan ihmetytä turkulaisperheen hämmennys. K-18 voi näköjään tarkoittaa ihan mitä vain tilanteesta ja tulkitsijoista riippuen

    • Hanna sanoo:

      Kyllä se k-18 pitäis olla tulkittavissa k-18, jos ei sitten ihan siinä vieressä oo pienellä präntillä poikkeus sääntöön.
      En oo jotenkin osannut ajatellakaan aikaisemmin, että joidenkin ihmisten mielestä pikkulapset pitäis saada ottaa mukaan ihan mihin vaan, kyllähän just vaikka baari on sellanen paikka, että vaikka kuinka itse osaakin lapsestaan huolehtia niin joku kanssaihminen voi örveltää. Mutta niin. Toisaalta omasta mielestäni lasten kanssa voi mennä syömään minne vaan: varmasti tullaan menemään Muikkujen kanssa vaikka minkälaisiin rafloihin illalliselle, mutta jos he eivät jaksa käyttäytyä niin kyllä lähdetään pois eikä pilata muiden ruokailua ;)

  • heihoi sanoo:

    Tässä tilanteessa musta on ollut pälliä se, ettei tiedetty saako niitä vauvoja sinne tuoda (oma moka) ja se että rannekkeet on lätkästy käteen mainitsematta et heei ette te täällä vauvan kanssa saa olla (työntekijän moka). Portilla kuitenkin ois liput vielä voinut jollekkin kaupata.

    • Hanna sanoo:

      Totta, tosi mälsää ettei rannekkeenvaihtaja maininnut asiasta ja vielä mälsempää, ettei tilannetta hoidettu jotenkin tyylikkäästi järjestäjien taholta: olisi vaikka irrotettu rannekkeet ja liput olisi voinut vielä myydä porttien ulkopuolella tms.

Tilaa päivitykset sähköpostiin!

Liity 7 tilaajien joukkoon

bloglovin:
Hannan soppa
klikkaa tästä ruokablogiini!
.