Vauvojen ruokailu Thaimaassa

MITÄ VAUVAT SÖIVÄT REISSUSSA?

 

sormiruokailu matkoilla, vauvan ruokailu matkoilla

sormiruokailija thaimaassa /Soppaa ja sirkushuveja

kasviksia sormiruokailijoille / Soppaa ja sirkushuveja

jogurttisuu / Soppaa ja sirkushuveja

sormiruokailija ulkomailla / Soppaa ja sirkushuveja

vauvojen ruokailu thaimaassa / Soppaa ja sirkushuveja

Lasten ruokailusta Thaimaassa on pyydelty postausta. Ennen reissua asiaa kovasti tietysti pohdittiin ja muiden kokemuksista kyseltiin.

Monet tuntuvat vievän kaiken vauvojen ruoan Suomesta mukanaan Aasiaan reissatessaan. Paikallisista marketeista löytyy toki korvikkeita ja soseita, mutta useimmiten sisällysluettelot ovat vain thaiksi. Lehmänmaidon lisäksi korvikehyllyssä on jos jonkunlaista soija- ja papumaitoa, joten kannattanee kysyä henkilökunnan apua, jos paikallista korviketta lähtee ostamaan.

Me veimme mukanamme korvikkeen jauheena. Lisäksi matkassa oli aamuja ja iltoja varten puurojauhetta sekä smoothiepusseja helpoksi välipalaksi. Varasimme matkaan myös yhden ruokaisan sosepussin per päivä ihan just in case, mutta ne jäivät suurimmaksi osaksi syömättä. Maissinaksuja pakkasimme kassiin myös.

vauvojen ruokailu thaimaassa / Soppaa ja sirkushuveja

20160321-IMG_8962

Söimme aamupalan aina hotellilla: puuroa, munakasta, vihanneksia ja hedelmiä. Vauvoille tuli kymmenen kuukautta ikää täytteen reissun aikana, joten maisteltiin myös maustamatonta jogurttia muutamana aamuna. Lounas nautittiin myös useimmiten hotellin ravintolassa, josta sai tilattua lapsille höyrytettyjä vihanneksia, riisiä, kalaa, kanaa jne. Illalliselle suuntasimme aina suht aikaisin ja lapset viihtyivät rattaissa tai syöttötuoleissa naksuja syöden. Iltapalaksi tarjosimme taas puuroa. Maitoa Muikut joivat Thaimaan kuumuudessa hieman enemmän kuin kotosalla ja lisäksi he saivat juodakseen vettä ja tuoreista hedelmistä tehtyjä smoothieita.

Varmaankin juuri tämä ikä vähän ennen yhtä vuotta on se hankalin reissusyömisten kannalta. Pikkuvauva pärjää pelkällä maidolla ja taapero voi jo periaatteessa syödä samaa kuin muutkin. Saattaakin olla viisainta varautua tutuilla ja turvallisilla ruoilla, varsinkin jos kyseessä on vähän nirsompi bebe. Toisaalta maitohan se on pääravintoa yhteen vuoteen asti, joten turha siitäkään on liikaa stressata, jos kiinteä ruoka ei yhtä hyvin matkalla maistu.

Millaisia kokemuksia teillä on vauvojen ruokailuista reissun päällä? Oletteko syöneet vain paikallisia pöperöitä vai roudanneet kotoa soseet sun muut?

2 Kommentit
  • Laura sanoo:

    Me oltiin Turkissa kun tuo kaksivuotias oli 8kk. Meillä oli myös mukana korviketta jauheena ja smoothiepusseja sekä varalta ruoka joka päivälle muistaakseni. All inclusive-hotellissa oli hyvin syötävää myös sormiruokailijalle ja Aavakin söi hedelmiä ja kasviksia noutopyödistä. Luotettiin siihen, että yksi ruoka kotoa tuotuna riittää ja että jotain saa myös sieltä :)

    • Hanna sanoo:

      All inclusive on kyl varmasti mahtava pienten sormiruokailijoiden kanssa reissatessa! Aika samalla tavalla olitte varautuneet kuin mekin :)

Tilaa päivitykset sähköpostiin!

Liity 7 tilaajien joukkoon

bloglovin:
Hannan soppa
klikkaa tästä ruokablogiini!
.